20. huhtikuuta 2016

Bette

Sairastuvalta heipparallaa! Kevätflunssa pääsi yllättämään ja jouduin taipumaan pöpöjen edessä ja ottamaan saikkua... Lauantaina herätessä olo oli tukkoinen, joten kaivelin allergiaa varten hankitun nenäsumutteen esille. Sen päivittäisestä käytöstä ja pääsiäisenä aloitetuista allergialääkkeiden syömisestä huolimatta nenä pysyi tukkoisena, mutta olo oli muuten hyvä useamman päivän ajan. Aina siihen asti, kunnes eilen istuin iltapäivästä koulutuksessa ja yks kaks olo muuttui hyvin kurjaksi. Kotiin päästyäni mittasin kuumeen ja pientä lämpöähän mulla oli jo aiemmin otetusta Buranasta huolimatta. Se siitä toiveajattelusta, että olisi ollut vain pahentunutta allergiaa koivun aloitettua kukintansa. Tällä hetkellä täällä sängyn pohjalla peiton alla kirjoitellessa olo on kohtalainen. Ehkä se vielä tästä. 


Nyt siis vähän lisää arkistojen aarteita, tällä kertaa kynsillä on piCture pOlishin Bette. Lakkaus on joulukuun ensimmäiseltä päivältä, kuvatiedot tietävät kertoa. Lakkaus on yksinkertainen, mutta tykkäsin tästä kovasti! Musta luo kivan kontrastin, eikä peitä liikaa alla olevaa Betteä. Voisin oikeastaan tehdä vastaavat kynnet jollakin toisella värillä lähiaikoina, sillä tää ÜberChicin leima on kiva.

Kynsillä on kolme tai neljä kerrosta Betteä, sillä se ei peittänyt kovinkaan hyvin. Muuten levittettävyys oli ihan perinteistä PP-laatua, eli lakka ei valunut pitkin kynsinauhoja tai kaljuuntunut levitettäessä. 


Kynsillä: 
Trind - Nail Repair
Essie - First Base
piCture pOlish - Bette
Essie - Licorice
Essie - Gel Setter

4 kommenttia: