30. heinäkuuta 2015

Kun ei onnistu, ni ei onnistu

Tein tovi sitten innoissani viiden laatan tilauksen MoYoulle, sillä olin kehittänyt pienoisen pakkomielteen muutamasta Tropical-sarjan laatasta. Tein tilauksen reissussa ollessani ja elättelin toivoa, että ne olisivat ehtineet saapua mun lomaillessa vanhempien helmoissa. Pettymyksekseni postiluukku kolahti kuitenkin vasta tiistaina, 8 päivää myöhemmin. Ei paha, mutta malttamattomalle se on pitkä aika!

Pyörittelin uusia laattoja pitkän aikaa käsissäni, enkä meinannut osata valita millä leimaisin ensimmäisenä. Saati sitten, että olisin osannut valita kuvion. Lopulta valitsin Tropical 18 -laatan, jonka XL-kokoiset kuviot olivat vieneet sydämeni ja olivat alkuperäinen tilaukseni syy.


Pettymys olikin valtava, kun leimatessa huomasin kuvioiden olevan liian suuria ja niiden idean katoavan jonnekin laatan ja kynsien välille. Onneks lakat sentään oli kivoja ja käyttäytyivät melko mallikkaasti. Lakkaus jäi lyhytikäiseksi ja asetoni lemusi vain vuorokautta myöhemmin.

Kynnet on kesän aikana napsahdelleet useammasta kohdasta ja paikkaaminen oli haastavaa kynsiliiman päätettyä olla omatoiminen ja liimautua kiinni... En siis saanut lisättyä liimaa paikkojen päälle, joten lopulta vapaata kasvua lähennellessä paikat antoivat periksi ja vanhat repeämät napsahtivat poikki kulmista. Tästä johtuen tällä hetkellä pituutta kynsissä ei pahemmin ole, vapaata kasvua on millin verran. Geenilotossa oon sentään saanut pitkän ja kapeahkon kynsipedin, mutta siitä oon joutunut maksamaan muulla kropalla enemmän. Sain pitkän kynsipedin, mutta myös yliliikkuvat nivelet, vinon lantion, ilmeisesti synnynnäisen nilkkavamman ja muutamia muita pikkuvikoja. Mutta eipähän näytä lyhyet kynnet mitenkään kovin lyhyelle, vaikka vapaakasvu olisi viilattu olemattomiin! :D


Mua kiukutti vääränkokoiset leimat niin paljon, että jos en olisi viikonloppuna lähdössä Tallinnaan, olisin jo naputellut uutta tilausta MoYoulle. Viikonlopun jälkeen saatan varovasti laskea jäljelle jääneitä pennosiani, jotta näen antaako budetti tilata sen normaalikokoisen laatan, jossa tämä kuvio on. Anoin jo synninpäästöä Kynsikoristeluiden puolella, joten sen puolesta asiahan on jo hoidossa.

Kynsillä: 
Trind - Nail Repair
Essie - First Base
Essie - Private Weekend
OPI - Hey Baby
Konad - Magenta (leimaus)
HK Girl 

27. heinäkuuta 2015

Apua kaivataan!

Kuinka moni teistä on vieraillut Tallinnassa shoppailemassa itselleen hieman kosmetiikkaa? Mitä sieltä kannattaa shoppailla? Missä käydä?

Kuvituskuva on muutaman vuoden takaa Saarenmaalta, Kuresaaresta.
Kesäistä kuvaa Tallinnasta ei tähän hätään tuntunut mistään löytyvän!

Oon viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana alkanut ravata Tallinnassa päiväristeilyillä ensin kerran vuodessa ja viimeisen parin vuoden aikana määrä on kasvanut pariin kolmeen kertaan vuodessa. Pääkaupunkiseudulla asuvan etuna on, että Tallinnaan pääsee nopeasti ja edullisesti, kun päälle ei tule matkakuluja toiselta puolen Suomea. Tästä kerrasta poikkeuksellisen tekee se, että aion ensimmäistä kertaa viettää yöni tallinnalaisessa hotellissa eli tehokasta shoppailuaikaa on peräti kahdelle päivälle. Koska aikaa maissa pyörimiselle on tuplasti normaalin verrattuna, niin uudet näkökulmat jo tutuksi tulleessa kaupungissa kelpaavat jo senkin puolesta. Normaalisti teen täsmäiskun lähinnä Kaubamajan kosmettiikkaosastolle, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla jos löytyisi jotain muutakin katsastamisen arvoista. Kaikki vinkit otetaan mieluusi vastaan! Toki jos on kokemusta hyvistä ravintoloista, kahviloista tai muista shoppailuun kelvollisista paikioista, niin laittakaahan näppis laulamaan.

Blogi täyttää ensi kuussa taas vuoden lisää, joten Tallinnan risteilyn tarkoituksena on myös hieman silmäillä tarjontaa mahdollista 2-vuotisarvontaa varten. Toiveita arvonnan palkinnosta saa myös esittää, eriasia on kuuntelenko! ;)

Invisibobble

Nyt mennään ohi aiheen, niin että rytisee. Ja tämä vain siksi, että tuossa muutama päivä sitten päädyin pohtimaan omaa suhdettani Invisibobblen ponnareihin. 

Noin 1,5 vuotta sitten tein ensimmäisen kerran tuttavuutta Invisibobbeleihin ostaessani yhden paketin ruskeita ponnareita Sokkarilta pääsiäisen aikaan. Olin jo pitkään pohtinut ostavani puhelinlankaponnareita, joista tunnuttiin kohisevan vähän joka puolella. Lopulta ystäväni yllyttämänä ostin yhden paketin kokeiluun. En vakuuttunut. ALuksi en yksinkertaisesti ymmärtänyt, että mitä eroa näillä on tavallisiin ponnareihin. Oon jo vuosia sitten hylännyt ponnarit, joissa liitos oli suljettu metallilla, koska ne repi hiuksia pahasti ja käytin perusponnareita, joissa se liitos oli liimattu. Ne toimi mun käytössä ihan riittävän hyvin, tai niin mä luulin. 


Invisibobblejen luvataan tasaisen pintansa vuoksi olevan hiuksille hellävaraisempia kuin perusponnareiden. Lisäksi ne hylkivät vettä ja siten ovat hygieenisempiä. Kuitenkin suurin ero on ehkä siinä, että Invisibobblejen sanottiin jakavan painetta tasaisesti, jolloin hiuksiin ei synny painaumia ja ponnarin pitäminen ei aiheuta päänsärkyä. Tavallisten ponnareiden myös väitetään sotkeutuvan hiuksiin herkemmin. Luettuani paljon ylistyspuheita odotukset olivat korkealla. Siksi ensimmäisillä kerroilla Invisibobbleja kokeillessani en ymmärtänytkään, mikä sen kohun oikein on aiheuttanut. Omiin hiuksiini kun jäi edelleen painaumia (joskin aiempaa vähemmän) ja ponnari tuntui vain ponnarille. Ei mitään fanfaarien arvoista, kaukana siitä. Kaiken lisäksi onnistuin aina repimään hiuksia, kun poistin ponnaria eli se siitä hellävaraisuudestakin.

Mulla on lähes aina hiukset kiinni, sillä oon tottunut töiden takia pitämään hiuksia ponnarilla. Tapa on iskostunut sen verran vahvaksi, että kotonakin tulee aamulla hyvin herkästi sutaistua hiukset pikaiselle ponnarille päiväksi ja vain harvoin kuljen hiukset auki.


Kuluikin useampi kuukausi ennen kuin opin ymmärtämään, mistä näissä ponnareissa on kyse. Käytin Invisibobbleja alkuun satunnaisesti, kun ne olin kerta mennyt ostamaan. En kuitenkaan kokenut niitä millään tavalla ylivoimaisiksi tai kehujen arvoisiksi. En ennen kuin kesän 2014 lopulla keskustelin näistä puhelinlankaponnareista muutaman kaverini kanssa. He ihmettelivät kovasti, että miten onnistun saamaan hiuksiini edelleen rajat ja hiusten repiminenkin hämmensi. Niimpä aloin hiljalleen ymmärtämään, että ehkä kyse onkin siitä että käytän ponnareita jotenkin väärin.

Tein pientä tutkimusta ja huomasin, että puhelinlankaponnareita ei ilmeisesti kannatakaan vetää samalla tavalla irti hiuksista kuin perusponnareita. Lisäksi huomasin kokeilla, että mitä tapahtuu jos en kieputakaan ponnaria totutun kireälle. Niimpä kokeilin eräänä päivänä pyörittää ponnarin yhden kerran vähemmän hiusten ympärille ja poistaessa kieputin sen pois vetämisen sijaan. Tadaaa - fanfaarien paikka. Hiljalleen ymmärsin, mistä näistä ponnareista on kyse. Ei siitä, että ne olisivat huonoja. Käytin niitä vain väärin. Asia, joka ei ihan ensimmäisenä käynyt mielessä. Sen jälkeen paluuta perusponnareihin ei enää ollut ja tavalliset pompulat on jäänyt kaappiin pyörimään. Lahjoitinkin tänä keväänä perusponnareistani suurimman osan pois perheelle ja sukulaisille, koska niillä ei enää ole itselleni mitään käyttöä.


Meillä alku oli hieman hitaasti lämpenevä, mutta sitten leimahti. Jotain rakkaudestani Invisibobbleja kohtaan kertonee sekin, että homma on hiljalleen karkaamassa lapasesta. Kuvien ottamisen aikaan toukokuussa omistin 10 erilaista Invisibobblea, mutta puolet on tullut lisää tämän muutaman kuukauden aikana. Nyt kokoelmani käsittää jo peräti 15 erilaista Invisibobblea. Nyt ostoslistallani on enää valkoiset, mutta niidenkään ostamisella ei ole kiirettä. Vaikka itseni tuntien todennäköisesti koen jossain vaiheessa vielä pakonomaista tarvetta kotiuttaa uusia sävyjä, jotka tulevat myyntiin joko perusväreihin tai kausisävyissä.

Mites teidän kohdalla on? Ootteko siirtyneet Invisibobblejen käyttäjiksi vai pysyttelettekö perusponnareissa? 

20. heinäkuuta 2015

Kukkasia

Jossain vaiheessa lupasin itelleni, että ei enää puhelinkuvia blogiin. Koska ittensä huijaaminen on kivaa, niin tässä teille muutama puhelinräpsy! Oon kesälomalla ja tulin sivistämään itteäni kotipaikkakunnalle Etelä-Savoon, enkä jaksanut kameraa raahtata mukaan ku muutenkin oli kassit täynnä tavaraa. En ymmärrä, että miten sitä aina kerta toisensa jälkeen kuvitteleekin tarvitsevansa niin paljon vaatteita... Tosin tällä kertaa matkalaukun sisältöä lihotti se tosiasia, että tiesin meneväni katsomaan Savonlinnan Oopperajuhlille sekä Toscan että La Traviatan kenraalit. Koska kesä on ollut kylmä, ei vanha kivikasa (tunnetaan myös nimellä Olavinlinna) ole lämmennyt suureksi kivigrilliksi ja siksi vaatteita piti varata reilusti, jottei vilu iske kesken esityksen. Niimpä pakkasin mukaani myös ei-niin-kovin-kesäisiä -vaatteita, kuten paksun boleron. Oon ite työskennellyt Oopperajuhlilla kymmenisen vuotta ja koskaan en muista linnan olleen yhtä kylmä heinäkuussa, yleensä saa katsomossa tähän aikaan vuodesta pyyhkiä hikeä... Toscan kenu sattui sateiselle päivälle, joten linnassa oli melkoisen viileää ja esityskin piti katsoa turvallisesti neuletakkiin ja takkiin kääriytyneenä, unohtamatta niitä muutamaa paitaa siellä alla. Sen sijaan seuraavana päivänä kenraalille sattui aurinkoinen sää, joten linnakin hieman lämpeni ja katsomossa tarkeni topilla ja pitkähihaisella paidalla takin ja lämpimien varavaatteiden jäädessä kassiin.



En jaksanut raahata mukanani kovinkaan montaa kynsilakkaa, saati sitten koristeita. Mukana on siis vain muutamia kynsilakkoja alus- ja päällyslakan lisäksi sekä muutama arkki decaleja. Ajattelin nimittäin oikeasti lomailla, sen sijaan että nysväisin kynsien kanssa jatkuvasti. Kotona poistin jo hieman rapistuneeksi käyneen lakkauksen ja huomasin kynsieni olevan kovin siniset, kuten Instagramiin lataamastani kuvasta käy hyvin ilmi. Tiesin jo aiemmin Zoyan Libertyn värjäävän, mutta en arvellut sitä näin pahaksi, sillä laitoin alle kolme kerrosta aluslakkaa... Alunperin aikomus oli lakata kynnet korallisiksi, mutta kokeillessani levitää Essien Sunday Fundayta kynsille huomasin ajatuksen toivottomaksi. Sininen pohjasävy kynsissä nimittäin vääristi Sunday Fundayn likaisen väriseksi kolmesta lakkakerroksesta huolimatta. Onneksi olin ottanut hätävaraksi Essieltä myös Blossom Dandyn, joten sillä mennään nyt. Kotona kynsiä taitaa odottaa buffaaminen, sillä nykyinen sävy on vallan kamala.



Kynsillä:
Trind - Nail Repair Natural
Essie - First Base
Essie - Blossom Dandy
HK Girl

14. heinäkuuta 2015

Seura tekee kaltaisekseen

Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Ei taida väite olla kovin kaukaa haettu, vaikka tuskin kukaan on ajatellut sen tarkoittavan myös kynsien lakkaamista. Jokaisella meistä kynsihönöistä on se itselle tyypillinen tapa lakata kynnet. Useilla jopa hyvin tunnistettava sellainen. Lähdin juhannuksen viettoon pelkällä aluslakalla, sillä kynsien lakkaamisesta ei edellisenä iltana tullut mitään. Lakat yksinkertaisesti vain päättivät olla kuivumatta ja onnistuin tölväisemään lakat ruttuun muutamaa tuntia pohjat lakattuani. Niimpä juhannuspäivänä olikin sitten hyvä aika istahtaa pöydän ääreen lakkaamaan kynsiä, hyvässä seurassa tietenkin.


Vietin juhannusta Kaisan luona, joten Kaisa sai tällä kertaa valita mulle lakat. Sen verran puutuin peliin, että kerroin haluavani jotain kirkasta ja värikästä, tummat lakkaukset eivät sillä hetkellä iskeneet. Lopulta lakoiksi valikoitui piCture pOlishin Mad Magenta ja Sorbet sekä Chinan Highlight Of My Summer. Milja valitsi leimauslakaksi jonkun Chinan, Magical kenties? En kyllä enää yhtään muista. Töpöttelin kynsille pikaisen liukuvärin ja päälle leimasin Born Pretty Storen laatalla BP-21. Syöminenkin oli niin rankkaa, että kynnet ehti rähjääntyä ennen kuin pääsin kotiin ja kuvaamaan, mutta ei se mitään.


Valmiit kynnet toivat ihan mieleen Kaisan! Kurkatkaa vaikka tästä ja tästä, eikö ookin hyvin samantyyppiset? Tein samalla elämässäni varmaan ekan liukuvärin noin eri värisillä lakoilla. Mielsin kynnet heti alusta asti erittäin kaisamaisiksi ja parasta olikin, kun erehdyin ajatuksissani luulemaan kynsiä Kaisan kynsiksi. Käydessäni suihkussa seuraavana aamupäivänä lettukestien jälkeen, kurotin avaamaan vesihanaa pään ollessa täynnä saippuavaahtoa. Silmiäni siristellen kurkistelin, missä hana mahtaa sijaita ja yht'äkkiä pysähdyin kesken kurotteluni. Pysähdyin nimittäin ihmettelemään, miten Kaisa on päässyt kylppäriin, vaikka ovi on lukossa ja en sen puoleen ole kuullut kenenkään avaavan ovea tai mitään muutakaan. Meni muutama sekunti ennen kuin tajusin, että Kaisa on yhä hääräilemässä keittiössä ja suihkussa on ihan vain mä ja mun omat kynteni :D Voitte uskoa, miten viisaalle taas sillä hetkellä itteni tunsin.



Kynsillä tällä kertaa:
Essie - First Base
piCture pOlish - Mad Magenta
piCture pOlish - Sorbet
China Glaze - Highlight Of My Summer
Glisten & Glow - HK Girl 

7. heinäkuuta 2015

Daydreamer

Oon varmaan puolisen vuotta pyöritellyt mielessäni lakkausta merenrannasta, kun internetin ja instagramin ihmeellisessä maailmassa on tullut vastaan inspiraatiokuvia. Sitä mitä, missä ja milloin olen nähnyt, en kuitenkaan enää kykene teille kertomaan. Kunnia kuitenkin niille, joilta aikanaan sain inspiraation lakkaukselleni. Töitä on vielä muutama päivä ennen lomaa, joten perjantaina sulkiessani työpaikan portin voisi aurinko alkaa paistaa ja ilma lämmetä, kuten kävi viime vuonna. Silloin kärvistelttiin vastaavanlaisessa säässä aivan kalkkiviivoille asti, mutta viimeisenä työpäivänä kotiin lähtiessäni aurinko tuli esiin ja sää lämpeni. Ja mikä parasta, sitä kestikin sitten koko neljän viikon loman ajan. En kaipaa mitään tuskaisia helteitä, mutta aurinkoa ja lämpimiä päiviä kuitenkin.

1.IMG_6045

Helmeristä valitsin keittiönpöydälle valehtelematta reilut parikymmentä lakkaa. Lisäksi kasasin muuta mahdollisesti tarpeelliseksi osoittautuvaa tilpehööriä, kuten märäksi kastellun meikkisienenpalasen, muutamia eri värisiä swarovskeja, simpukkaniittejä, helmenpuolikkaita ja leimausvermeet. Tavaramäärä oli melkoinen ja vasta aluslakkoja kuivatellessani aloin pohtia mitä pöydällä olevista lakoista ja koristeista käyttäisin. Yleensä muutan mieltäni lakkauksen aikana niin monesti, että ehdin kaivella Helmeriä useampiakin kertoja ennen kuin kynnet ovat valmiit. Tällä kertaa olin päättänyt kokeilla, miltä tuntuisi varautua kaikkeen ennalta ja kasata kaikki mahdollinen (ja ei-ihan-niin mahdollinen) valmiiksi pöydän ääreen. Lähinnä tuntui ahtaalle kaiken sen roinan vallatessa pöydän pinta-alan tehokkaasti.

1.IMG_6028

Lakkasin kynsille ensin kaksi kerrosta Essien Coctails & Coconutsia, jonka jälkeen siistin pikaisesti kynsinauhat. Siistimisen jälkeen tartuin CesarsShopista testiin saamaani Glisten & Glown CTRL-ALT-DEL Latex Barrieriin eli tuttavallisemmin lateksiin. Suojasin sillä kynnen ympäryksen, jotta liukuvärin siivoaminen helpottuisi yön pimeinä tunteina. Lateksiin oli lisätty persikan tuoksua peittämään sen ominaishajua, joka on melko karmiva. Edes hajusteella tuota ominaistuoksua ei saa kokonaan peitettyä, vaan kalan raato lemuaa edelleen. Toisaalta, jos ootte joskus päässeet joutuneet nuuhkimaan Liquid Palisadea, niin siihen verrattuna Glisten & Glow tuoksuu taivaalliselle. Aiemmin oon käyttänyt lateksin korvikkeena IsaDoran Peel-Offia, jota mulla onkin laatikossa muutamia pulloja ostettuna juuri tätä tarkoitusta varten. Siinä missä Peel-Off kuivuu kirkkaaksi, lateksi jää pinkiksi ja siten poistaminen on helpompaa, kun näkee mistä pinseteillä nappaa kiinni. Lisäksi lateksi lähtee iholta helpommin irti, joten Peel-Offit taitavat siirtyä kirppislootaan.

1.IMG_6010

Liukuvärissä käytin Coctails & Coconutsin lisäksi Color Clubin Evolutionia ja OPIn Can't Find My Czechbookia, joita töpöttelin kostealla meikkisienellä kynsille useita kerroksia. Tykkäsin lopputuloksesta jo tässä vaiheessa, mutta pikakuivattajaa levittäessäni välähti. F.U.N Lacquer julkaisi 13.6. kokoelman, joka kantoi nimeä 2015 Limited Editionin ja tilasin maltillisesti vain yhden lakan. Daydreamerin. Kokoelma tuli myyntiin myös CesarsShopille ja myynti alkoi kaikkialla maailmassa samalla kellon lyömällä, joten päätin tilata lakkani suoraan Suomesta. Myynnin alettua sähelsin hieman tietokoneen hiiren kanssa, joten luulin olleeni hidas. Harhaluulo, sillä tilausvahvistus oli kilahtanut sähköpostiini vaivaiset 20 sekuntia myynnin alkamisen jälkeen ja Satu kertoikin mun olleen ensimmäinen tilauksen tehnyt. Annoin siis pikakuivattajan kuivahtaa kymmenisen minuuttia ennen kuin töpöttelin kostealla meikkissienellä kynsien kärkiin Daydreameria, joka ei onneksi ollut liian peittävää. Tämän jälkeen leimasin Zoyan Thandiella meritähdet nimettömiin ja peukaloihin MoYou Londonin Seilor Collection -laatasta 01. Päälle vielä pikakuivattajaa ja kynnet olivat valmiit.

1.IMG_6039

Ennen kynsien lakkausta viilasin kynsistä vapaankasvun lähes kokonaan pois, sillä Trinditön kausi sai kulmat napsumaan. Oon jo pidempään pitänyt kynnet melko lyhyinä, mutta tällä hetkellä nää tuntuu todella töpöiltä! Tykkään kuitenkin näistä huomattavasti enemmän nyt, sillä sain viilattua kynnet edes suurinpiirtein saman mallisiksi ja pituisiksi. Orastavan kynsimasiksen jälkeen onkin mahtavaa, kun kynnet ovat taas suunnilleen yhtäpitkiä ja lakkaus onnistui. Kynsistä tuli kerrankin juuri sellaiset kuin olin kuvitellut, oikeastaan vielä kivemmat ja olin valmis hihkumaan onnesta keskellä yötä.

1.IMG_6026

Näiden kynsien avulla voin kuvitella itseni kirkkaan meriveden äärelle, jossa meri hiljalleen liplattaa autiolle hiekkarannalle. Siellä sitten istun nojailemassa palmuun auringon lämmittäessä suloisesti varpaita ja samalla siemailen kookoksesta jotain kylmää ja herkullista kesäjuomaa. Kai sitä sentään saa haaveilla, kun todellisuudessa ulkoillessa tarvitsee ennemmin toppatakkia kuin kesämekkoa tai bikinejä?

1.IMG_6044

Käytetyt lakat: 
Trind - Nail Repair
Essie -First Base
Essie - Coctails & Coconuts
Color Club - Evolution
OPI -  Can't Find My Czechbook
F.U.N Lacquer - Daydreamer
Zoya - Thandie
Glisten & Glow - HK Girl

5. heinäkuuta 2015

Polttavaa rakkautta ja kukkia hiuksissa

Tiiättehän sen tunteen, kun joskus pää lyö tyhjää toteuttamiskelpoisten ideoiden kanssa? Ideoita ei ensin löytynyt millään, mutta sitten keksin muutaman. Silti torppasin ne, koska milloin halusin holoa ja milloin mitäkin, mutta silti mikään ei nyt vaan tunnu sopivan hetkeen. Yksi lakkaus oli, jonka olisin halunnut toteuttaa, mutta ideakuva oli puhelimessa ja siitä akku loppu... Laiskuuden multihuipentuma kenties? Lopulta kyllä vein sammuneen luurin piuhan päähän, mutta siihen mennessä olin jo hylännyt ajatuksen muutenkin. Mustista renkaista silmiini osui lakka, jota oon katellut sillä silmällä jo useampaan otteeseen ja silti aina jättänyt lakkaamatta sillä. Kyseessä on Girly Bitsin Flowers In Your Hair, joka on maitosuklaan ruskea crellypohjainen lakka pinkeillä pylpyräglittereillä ja runsaalla shimmerillä.

1.IMG_3225

Lakkahan on nätti kuin mikä, mutta en oo saanut aikaiseksi lakata sillä kuitenkaan. En oo nimittäin oikein keksinyt, että mihin sen yhdistäisin tai lähinnä miten. Uskotteko muuten jos sanon, että mun lakoista yksikään ruskea ei oo samansävyinen kuin FIYH?! Niin perussävy kuin tuo crellypohja toisaalta onkin. Olin hiljalleen vaipumassa epätoivoon, sillä mitäs mä nyt tekisin? Olin jo ehtinyt päättää FIYH:n olevan aksentti ja lopuista kynsistä piti tulla ruskeita ja päälle pinkit leimat tai decalit. Lopulta olin olevinaan kovinkin nokkela ja käänsin värityksen mielessäni ympäri, jolloin myös aloin tutkailla tarkemmin pullossa näkyvien glittereiden sävyä.

1.IMG_3215

Ensimmäisenä vertasin Too Fancy Lacquerin This Love Is Smokin Hot -holoa FIYH:n glittereihin ja huomasin täydellisen yhtenäisyyden niiden välillä. Varmuuden vuoksi kuitenkin vertasin vielä piCture pOlishin Sizzleä ja Shockedia lakkaan, mutta niistä kumpikin oli väärän sävyinen. Valitsin siis kuitenkin kynsille holon, vaikka olin vähän aiemmin torpannut muutaman idean juuri holojen takia, koska niiden paras kaveri aurinko on jossain tuolla räntäpilvien takana. (Tähän väliin huomautettakoon, että lakkaus on maaliskuulta ja postauskin kirjoitettu sillon, mutta on unohtunut luonnoksiin roikkumaan. Eli ei tuolla räntää onneksi nyt heinäkuussa sada, vaan on aurinkoinen hellepäivä :'D ) FIYH levittyi kynnelle helposti ja peitti kolmella kerroksella, vaikka ensimmäistä kerrosta levittäessäni luulin kerrostamiseen menevän vähintään koko yö. Myös glitterit tarttuivat sutiin helposti ja säästyin pullon pyörittelyltä ja muilta kommervenkeiltä.

1.IMG_3213

TLISH on lakka, jonka kanssa oon tehnyt tuttavuutta jo vissiin kolmesti aiemminkin ja koskaan en oo saanut kynsiä kuvattua. Lakkaukset on olleet yhtä kertaa lukuun ottamatta ihan totaalinen katastrofi ja päätyneet poistoon heti kynsien valmistuttua. Silloin onnistuneella kerralla leimasin TLISH:lla, mutta kynnet jäi kuvaamatta lähtiessäni Savonlinnaan mummini kunnon romahdettua juuri ennen hänen kuolemaansa. Oli siis todellakin aika antaa mahdollisuus tälle neonpinkille hololle, jota olin himoinnut jo kauan ennen kuin tilasin sen kynsiviilojen ohella Edgy Polishilta. TLISH vaati kynsille kaksi kerrosta, mutta jäin miettimään oisko kolmannelle ollut tarvetta. Jätin sen kuitenkin tällä kertaa pois, sillä etusormeen ja pikkurilliin olin suunnitellut ruskeita leimoja. Eihän mulla tietenkään ollut täydellisesti FIYH:n lakkapohjaan mätsäävää leimauslakkaakaan, mutta lopulta valitsin China Glazen Delightin. Leimat on MoYou Londonin Pro Collectionin XL-laatasta 20 ja vain siksi, että laatta sattui olemaan pöydällä mun käytettyä sitä edellisessäkin lakkauksessa. (Kyllä, olen laiska.)

1.IMG_3197

Lakkauksessa oli kuitenkin yksi ongelma. Oon ihan varma, että omistan ruskeita swarovskeja tai lasistrasseja ja niiden paketin piti olla avaamaton. En kuitenkaan löytänyt strassilaatikosta kumpiakaan, joten vaihtoehtoja on kaksi. Joko mä oon hävittänyt ne tai sitten en oo koskaan edes tilannut. En sitten tiedä kumpi on parempi vaihtoehto: se, että muistan omistavani jotain, mitä en omista vai se, että omistan jotain, jota en ilmeisesti enää omista hävitettyäni ne. Lykkäsin sitten tästä suivaantuneena väärän sävyiset ruskeat niitit keskisormiin, koska en halunnut niihin enää leimoja. Tästä pienestä vastoinkäymisestä huolimatta lakkaus sujui oikein mallikelpoisesti, sillä siistittävää ei pahemmin tullut (ihme kyllä) ja lakkaaminen oli muutenkin helppoa ja nopeaa. Kaikki sujui siis vähän liiankin helposti, kuten viime aikoina muutenkin on tupannut muuten käymään. Sitä tasapainon palautumista odotellessa voin nauttia helpoista lakkauksista, kyllä se todellisuus vielä joku kerta nakkaa lakkapullolla päin näköä........ (Ja näin heinäkuussa voin todeta, että tää hetki on käsillä NYT. Osaan siis näköjään myös ennustaa!)

1.IMG_3202

Käyttämäni lakat:
Essie - First Base
Too Fancy Lacquer - This Love Is Smokin' Hot
Girly Bits - Flowers In Your Hair
China Glaze - Delight
Seche Vite

1. heinäkuuta 2015

Untried Polish Challenge: In Season

Elossa ollaan! Vietin tässä muutaman viikon hiljaiseloa ihan kirjaimellisesti, kun laryngiitti vei äänen. Pahimmillaan en kyennyt päästämään suustani pihaustakaan, mikä oli itseasiassa varsin kamalaa. Sairastumisesta on nyt kolmisen viikkoa ja hiljalleen alkaa ääni olla täysin kunnossa. Oon ennenkin sairastanut kurkunpääntulehduksen, mutta koskaan en näin pahana. Toivottavasti tauti kiertää mut jatkossa kaukaa. Jo ennen sairastumista alkoi orastava kynsimasis, sillä lakkaukset tuntuivat epäonnistuvan jatkuvasti. Kipeänä ollessa taas en jaksanut lakkailla kynsiä, muutaman kerran yritin laihoin tuloksin. Joko en yksinkertaisesti vain jaksanut tai nenä vuoti kuin Niagara, jolloin nenää niistäessäni onnistuin aina ruttaamaan lakat ennen niiden kuivumista.

1.IMG_4883

Niimpä kuljin pääasiassa pelkällä Essien First Basella ja nyt hieman kaduttaa. Tuossa viikko sitten kynsien kulmat nimittäin alkoivat napsua kilpaa. Muutamassa päivässä olin menettänyt neljästä kynnestä kulman ja saanut kahteen kynteen paikan. Muutama ärräpää saattoi lennellä, sillä tajusin asian johtuvan Trindin Nail Repairin käyttämättömyydestä. Nyt sit odotellaan, että kynnet kasvaisivat ja saisin viilattua muotopuolet jälleen järkevän mallisiksi.

1.IMG_4844

Sitä odotellessa palataan ajassa taaksepäin, kaivellaan toukokuun lopulta oleva lakkaus ja avataan virallisesti Untried Polish Challenge -haaste! Kyselin aiemmin käyttäisinkö haasteessa pelkästään käyttämättömiä vai saisinko käyttää myös aiemmin kynsille päässeitä lakkoja. Ääniä tuli puolesta ja vastaan, joten päätin hieman soveltaa. Lakkaan kynsiäni vain käyttämättömillä, mutta (oi, kyllä!) saan niiden lisäksi käyttää mustaa, valkoista ja Fairy Dustia. Leimatessa taas pyrin ensisijaisesti käyttämään leimauslakkoja, mutta saan kuitenkin käyttää mitä tahansa lakkaa leimaamiseen.

1.IMG_4761

Kynsillä on kolme kerrosta KBShimmerin punaista holoa Whole Lava Lovin'. Nätti lakka, jolla oon useamman kerran meinannut jo lakata ja aina se on joutunut jäämään odottamaan omaa vuoroaan. Punainen on väri, johon mulla on hieman ristiriitainen suhtautuminen. En osaa kovinkaan usein tarttua punaisiin kynsilakkoihin, sillä en koe olevani värin kanssa kovinkaan sinut. Vierastan punaista, vaikka tykkäänkin siitä lakattuani. Mutta koska vierastan väriä, en tule lakanneeksi sillä kovinkaan usein. Pitäis ehkä vaan rohkaistua ja lakata punaisella useamminkin...

1.IMG_4772

Koska en tunnu enää osaavan leimata muulla, niin kaivelin jälleen esiin ÜberChicin laatat ja valitsin ruusukuvion laatasta 1-02. Nähdessäni kyseisen kuvion ensimmäisen kerran, päätin yhdistää mustan ja punaisen. Nyt vain päädyin holoisaan versioon punaisesta, jotta saisin haasteen polkaistua käyntiin jollakin käyttämättömällä lakallani. Koska holot kuuluvat kesään, on kyseinen lakka oikeutetusti valikoitunut tähän teemaan. Tällä kertaa vielä sattui paistamaan aurinko! En siis oo ihan toivoton tapaus, vaikka aina tuntuukin satavan kaatamalla erehtyessäni lakkaamaan hololla. Teemaan sopivaa sekin... Lakkaus muotoutui perinteisesti vasta levittäessäni lakkaa kynsilleni. En halunnut leimata kaikkia kynsiä, koska leimat olis peittänyt liikaa holoa. Niimpä leimasin vain kaksi kynttä ja etusormeen laitoin kaksi lasistrassia.

1.IMG_4805

Käytetyt lakat:
Essie - First Base
KBShimmer - Whole Lava Lovin'
Golden Rose - Matte 12 (leimaus)
Seche Vite