30. joulukuuta 2013

Perhaps some glitter?

Näitä kynsiä katellessani en voi olla miettimättä, että mitäs jos omistaisin sen paljon puhutun IsaDora Peel Off Base -lakan? Saattais elämä olla helpompaa. Oon kyseisestä aluslakasta lukenut eri blogeista ihan jonkin verran ja osa tykkää, osa ei. Itse tahdon kuitenkin sen ostaa ja kokeilla, en vaan ole vielä löytänyt mistään. Tai lähinnä se on ollut loppuunmyyty kaikkialla :D Toisaalta harmi, että kyseistä lakkaa myydään vain Stockmannilla, Sokoksella ja Kickseissä, eikä esimerkiksi Citymarketit ja Anttilat ottaneet tätä ihmelakkaa myyntiin ollenkaan. Jos olisivat ottaneet, niin ehkä sen olisi helpommin (ja nopeammin) saanut käsiinsä? 

Kynsissä näkyy jo kärkikulumaa, ovat raukat olleet vähän koetuksella. En nimittäin ensin ehtinyt ja seuraavaksi muistanut ottaa kynsistä kuvia ja nyt kun muistin, pilkottaa kärjet. Tykkään tästä lakkauksesta kovin, mutta voiko pinkistä glitteristä olla pitämättä? Ja musta ja pinkki toimii aina, ikuisesti ja poikkeuksetta. Hassua muuten miten maku muuttuu, sillä vielä ehkä muutama vuosi sitten en voinut sietää pinkkiä (saati sitten vaaleanpunaista) missään muodossa. Toisin on tilanne nyt. 

Lumene Natural Coden Base & Top Coatin (sävy 1) päällä on kaksi kerrosta Golden Rosen Matte 12:sta eli mustaa mattalakkaa. Mattapintaiseksi en sitä kuitenkaan jättänyt, vaan kiireessä suhasin päälle ohuen kerroksen Seche Viteä. Tuhoamastani keittiösienestä leikkasin jälleen palasen ja töpöttelin Kicksin Sugar Lacquer -sarjan Rose Quartzia kynsille sen verran paljon, että sain tarpeeksi pinkin lopputuloksen. Ruusukvartsi on mun mielestä vielä hennomman vaaleanpunaista kuin tää Kicksin Rose Quartz, joten nimi hieman häiritsee mua. Mutta nimestään huolimatta lakka on upea! Mulle tulee mieleen tästä hieman likaisen vaaleanpunainen tai sellainen tumma, vanha roosa. Lisäksi siinä on hopeisia heksaglittereitä.

Voinen myös pahoitella kuvien laatua. Jos mulla kotona on huono valaistus, niin porukoilla on vielä kymmenen kertaa huonompi. Glitterin todellisesta kimalluksesta ei oo kuvissa tietoakaan. Koittakaa silti kestää.



Rose Quartz on  muuten puhtaasti heräteostos. Satuin erään kerran iskemään silmäni siihen ollessani Kicksin kassajonossa ja silloin jo kovasti ihailin, mutta jätin ostamatta. Yleensä puhelimen kautta googlailen swatcheja, jos en lakasta aiemmin niitä ole nähnyt, mutta tällä kertaa sellainen ei käynyt edes mielessä.
Voitte tässä vaiheessa varmaan arvata miten kävi?
Päädyin välissä käymään muutamassa muussa kaupassa ja ruokaostoksilla Cittarissa. Sitten kun piti kotiin lähteä kaikkien ruokaostosten ja muiden kanssa, niin mua harmitti asia niin paljon, että oli pakko palata Kicksiin ja kotiuttaa Rose Quartz. Ja koska noita Kicksin omia lakkoja sai sillon tarjouksesta kaksi kappaletta hintaan 10,95€ tai jotain vastaavaa, niin kotiutin tietysti kaksi.  Hulluahan olisi ollut ostaa vain yksi? Normaalisti nuo Kicksin sokerilakat maksavat ehkä 8-9€ kappaleelta, en kyllä tähän hätään kykene tarkkaa hintaa muistamaan. Sen toisen kotiuttamani lakkatoverin nimeä en kyllä muista, joku tumman vihreä sokerilakkahan se ehkä on :D En oo tikuttanut tai kokeillut kyseistä lakkaa vielä, joten nyt ollaan epämääräisen hämärän muistikuvan varassa. Lakkahan on Espoossa muiden lakkaystäviensä kanssa, joten en pysty sitä tarkistamaan. (Paitsi, että mua jäi asia vaivaamaan ja aikani googleteltuani löysin sen. Nimeltään tämä uusi tuttavuus on Kicks Sugar Lacquer -sarjan Moondust).

Mulla on myös blogin perustamisesta asti pyörinyt mielessä blogin ulkomuodon muuttaminen vielä entistä enemmän mun näköiseksi. Oon tässä muutaman kuukauden olemassa olon aikana pieniä muutoksia tehnytkin. Viimeisimpänä päivityksenä ilmestyi joulun aikaan välilehdet, joilta löytyy mun päivityksen alla oleva kynsilakkalista (Kynsilakkani) ja ne lakat, jotka haluaisin omistaa (Tahtoo!). Kynsilakkalista on tehty nyt pikaisesti sen mukaan, että mitä muistan omistavani ja mitä ehdin ylös eräänä iltana rustailla. Listan päivitän loppuun sitten, kunhan joskus kotiin asti pääsen ja saan lakkalaatikon vierelleni. Jostain syystä on vaikea muistaa mm. kaikkien Depend -lakkojen numerot ulkoa. Ja ylipäätään mulle tuo lakkojen numeroiden muistaminen on ihan mahdottoman vaikeeta, nimelliset yksilöt jää paljon helpommin mieleen. Huomasin myös mun tunnisteissa kirjotusvirheitä (kiitos lukihäiriö!), niitä korjailen kunhan jaksan, osan oon jo korjannut. Lisäksi haluan bannerin. Ja kuviin vesileiman. Ja varmasti paljon sellaista, jota en vielä itekään tiedä haluavani :))
Ehdotuksia? Toiveita? Ajatuksia?

29. joulukuuta 2013

Joululahjarinki

Huomasin joskus marraskuun lopulla, että GlitterFrosting -blogin Katri kyseli ihmisiä joululahjarinkiin. Idea kuulosti mielenkiintoiselle, mutta siitä huolimatta meinasin jättää osallistumatta. Lopulta kuitenkin päädyin mukaan porukaan. Minun ja Katrin lisäksi lahjarinkiin osallistui Something Can Go Wrong -blogin Heidi ja Pictures and Some Memories -blogin Emmi.


Ideahan kuulosti todella simppeliltä ajatuksena. Eli jokainen ostaa kolme joululahjaa ja postittaa ne määräaikaan mennessä eteenpäin. Helppoa, eikös? Päivämääräksi sovimme lopulta torstain 12.12, joka oli helppo muistaa. Mietimme ensin perjantaita, mutta se sattui olemaan 13. päivä..... Myös postilakon uhka meinasi harmaannuttaa ainakin omat hiukseni huomattavasti etuajassa! Eli eihän se nyt ihan niin helppoa ollutkaan. Tarina sai onnellisen lopun, kun postilakko peruuntui ja paketit ehtivät hyvissä ajoin ennen joulua jokaiselle. Kaikki saamani lahjat olivat onnistuneita, joten iso kiitos tytöille :)

Mutta mitä näistä mun saamista paketeista sitten paljastui?

Katrilta sain lahjaksi: pehmoiset sukat mun ikijäädytetyille varpailleni, arkin water decaleja ja herkkuja.
Kiitos Katri! 



Heidi puolestaan lahjoi minua keittiöpyyhkeellä, teepallolla (tuli itseasiassa tarpeeseen, kun hajotin yhden juuri ennen joulua) ja suklaalla täytetyllä lasipurkilla. Lasipurkki päätyy keittiönkaappiini ja saa täytteekseen paketillisen irtoteetä, koska inhoan niitä avattuja irtoteepusseja! Ne ei vaan kestä kunnolla kiinni, aromit karkaa ja sitä irtotee hitusta huonolla tuurilla leviää joka paikkaan....
Kiitos Heidi!



Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Anna-Emilian (eli Emmin) lahja. Sieltä paljastui joulusukka, paketillinen heliseviä joulukoristeita eli eri värisiä kulkusia, joulukuusen malliset pelikortit, lasinen kynsiviila ja arkki water decaleja. 
Kiitos Emmi!



Tässä Emmin antama siirtokuva-arkki vielä lähempää.


********
Tähän mennessä vain Katri on tehnyt postauksen joululahjoistaan. Eli jos kiinnostaa mitä Katrille annoin, voi postauksen halutessaan käydä lukemassa täältä.

Mikäli Emmi ja Heidi päätyvät postaukset tekemään, tulen ne myöhemmin tänne lisäämään :)

********
Meillä joulu meni melko rauhallisesti perheen ja muutamien sukulaisten kanssa. Tuli perinteisesti syötyä ihan liikaa ja jouluruokakin tunkee jo korvista. Tän postauksen myötä joulu on blogissani tältä vuodelta käsitelty, palataan asiaan jälleen vuoden päästä :) Muut saamani joululahjat olivat kynsiin liittymättömiä, joten loppujen lopuksi päätin jättää ne esittelemättä. Teitä tuskin niin paljoa kiinnostaa paistinpannut, pyöränlukko tai muut saamani joululahjat!? (Vai kiinnostaako?)

28. joulukuuta 2013

Tuplakynnet

Poistettuani perjantai-iltana (20.12.) kynsiltä tuskallisen hitaasti Ruby Pumpsin päätin nakuilla ja en heti lakannut kynsiäni millään. Oikeastaan en olisi ehtinytkään, sillä saatuani puhdistettua kynteni kello oli jo melkoisesti ja aamulla oli aikainen herätys. Aamuherätys johtui siistä, että piti vielä viimeiset tavarat pakkailla mukaan ja tiskata astiat ym ennen lähtöäni vanhempien luokse joulun viettoon. Onneksi tätini ja serkkuni olivat tuttuun tapaan aikataulusta hieman myöhässä, joten ehdin tekemään kaiken mitä pitikin :) Ja itseasiassa vielä hieman enemmänkin, sillä sain tehtyä viimein myös reklamaation Kosmetik4less -verkkokauppaan värjääntyneestä pikakuivatajasta. Lähes 350 km pituinen automatka meni leppoisasti (ja nopeasti!), joten saavuimme Savonlinnaan alkuillasta.

Vuorokauden verran taisin olla ilman kynsilakkaa ja sitten lopulta porukoiden sohvalla lakkailin takkatulen ja television valossa kynsiä. Voitte arvata, että lopputulos ei ole ihan niin liukuva kuin alunperin kuvittelin. Sen siitä saa, kun lakkaa kynsiä lähinnä takkatulen valossa. Kunnollinen valaistus on yleensä ollut vaatimuksenani, kun kynsiäni lakkaan, mutta laiskuus vei voiton ja joulun kunniaksi siitä hieman lipsuin...

Aluslakan (Lumene Natural Code Base & Top Coat) päälle laitoin kaksi kerrosta OPIn Solitairea. Solitaire on valkoinen tekstuuri, jonka seassa on hopeisia glittereitä. Kärjet jäi hieman kuultamaan läpi, mutta en antanut sen haitata tällä kertaa. Porukoiden keittiön allaskaapista löysin hetken kouluttuani myös käyttämättömiä keittiösieniä, joista pihistin yhden omalla luvallani :) Leikkasin sienestä pari pientä palaa ja tuputtelin niiden avulla IsaDoran Sugar Crusheja kynnen kärkiin. (Tähän väliin torvien soittoa...) Takkatulen valossa kävi pieni moka ja lakat menivät väärin päin. Sen seurauksena nimettömissä on nyt Ocean Crush ja muissa Turquoise Crush. Tietynlaisessa valaistuksessa nimetön näkyy selvästi olevan vaaleansininen, kuten kuvissakin. Mutta etenkin hämärässä kynsien sävyerot eivät ole läheskään noin suuria. Päälle laitoin kerroksen Seche Viteä, jotta kynnenpinta vähän tasoittuisi.


Näillä kynsillä tuli tehtyä jouluruokia (se mummin reseptillä tehty italiansalaatti ♥ olisin voinut syödä sitä suoraan kulhosta) ja hieman siivosinkin ja kärkikuluma oli olematonta. Kynnet kesti muutaman päivän, enkä ollut ollenkaan varma jaksanko niitä vaihtaa aatoksi, kun niin siistissä kunnossa olivat. Lopulta siinä aatonaattoiltana päätin kuitenkin lakata kynsille uudestaan The Joululakan eli China Glazen Ruby Pumpsin. Edellisestä kerrasta viisastuneena laitoin alle kerroksen jotakin punaista värilakkaa (onneksi peitti kohtalaisesti, vaikka sävy ei vastannutkaan käsitystäni joulunpunaisesta!). Omat punaiset kynsilakkani Ruby Pumpsia lukuunottamatta majailevat Espoossa, joten piti lainata pikkusiskolta. Emme näin jälkikäteen kyenneet paikantamaan lakan olinpaikkaa, joten en voinut tarkistaa minkä merkkinen lakka oli. Siskohan siis säilyttää lakkojaan ihan joka puolella huonettaan, lähinnä siellä minne aina lakkansa kädestään laskee. Joku hieman murrettu punainenhan se oli, sen tarkempaa sävyanalyysiäkään ette saa :D Päälle Sechen pikakuivattaja ja kynnet olivat valmiit.

Aattoaamuna kuitenkin päätin, että haluan kynsiini vielä jotain ja tein nimettömiin nopeat koristelut. Viivat on tehty Kiss Nail Art Paintin hopeisella koristelulakalla (SPA10 Silver Glitter) ja hammastikulla kalastettu yksi OPIn I Snow You Love Me -lakan glitter. Nimettömiin levitin koristeluiden päälle vielä kerroksen Sechen pikakuivattajaa. Lakkaukset on edelleen kynsilläni, vaikka kärkikulumaa alkaa olla hieman. Voisinkin lopettaa tän jaarittelun ja lähteä kokeilemaan, että miten vaikeasti lakkaukset tällä kertaa haluavat lähteä.


Pssst... Miks mulla ei oo mukana mitään kivaa lakkaa, jolla tehdä kynnet? Ja miks kaikki dotting toolit ja muut koristelujutut on kotona Espoossa?  Hankalaa!

24. joulukuuta 2013

Rauhallista joulua!



Ystävä rakas kuule tätä,
tekemättä jotain jätä.
Näytä kiireelle kieli
ja ota rento mieli.
Muista tähdet ja taika
ja unohda sitten aika.


Rauhallista joulua kaikille lukijoille! 

Muistetaan syödä hyvin ja nauttia läheisten seurasta. 
Mulla on muutamat kynnet odottamassa, 
mutta joulukiireet vei voiton ja en oo niitä blogiin asti ehtinyt postaamaan.
Tulette ne kyllä vielä näkemään, kunhan ehdin kuvat koneelle siirtämään :) 
Nyt kuitenkin hiljennyn jouluun, sillä sain juuri tehtyä yhdessä serkkuni kanssa 
viimeisetkin jouluruoat. Pihalla hyytyy jälkiruoaksi tarkoitettu suklaamousse 
ja jääkaapissa maustuu mummimme reseptillä tehty italiansalaatti, 
johon teimme myös majoneesin itse. 

Lunta ei maassa ole, mutta fiilistellään vanhojen kuvien muodossa. 


20. joulukuuta 2013

Huijasin!


Antaa "kauniin" kynteni puhua puolestaan! Jos erehdyinkin väittämään Ruby Pumpsin sisältävän punaista microglitteriä, niin perun puheeni. Tai ainakaan se glitter ei ole niin punaista, ettei kokisi värinpoistoa Pirkan kynsilakanpoistoaineella ;) Punaiseksi värjättyä hopeista glitteriä se sen sijaan voi vaikka ollakin, mene ja tiedä.

Ja tuo OPIn I Snow You Love Me irtoaa muuten kynsiltä yhtä huonosti kuin oikeat strassit. Myös kaksi kerrosta aluslakkaa, neljä kerrosta värilakkaa, yksi kerros tavallista päällyslakkaa ja yksi kerros Secheä eli yhteensä 8 kerrosta mitä erilaisimpia kynsilakkoja tekee poistosta haastavaa. Kaivan suosiolla foliot esiin ja poistan, kuten kunnon glitterlakat konsanaan. Ei tästä muuten eroon pääse! Kuva on nimittäin otettu, kun minuutin verran olin poistoaineesta läpimärkää vanulappua kynnelleni painanut.... Tiiänpähän mitä liottelen kynsiltä ensi yön! 

EDIT: Strassitki lähtee kynneltä helpommin. Foliokäsittelyn jälkeen kynnelle ei jäänyt enää yhtään kynsilakkaa, mutta I Snow You Love Men glitterit pysyy kynnellä kuin liimattuna! Vielä en oo saanut ensimmäistäkään irti, yrityksistä huolimatta :D

Ostoksia, ostoksia, paljon ostoksia

Ostoksia on kertynyt pienen ajan sisällä paljon. Ja siis oikeasti, nyt ei puhuta iha yhdestä tai kahdesta lakasta tai kynsihärpäkkeestä. Sen lisäksi, että olen tilaillut lakkoja ulkomailta, oon muutaman ostanut Facebookin kynsikoristekirppikseltä ja ihan kivijalkakaupoistakin on tullut kotiutettua useampi. Mutta ei kai se väärin ole, kun saa halvalla TAI ne on tarjouksessa? Tulee raukoille paha mieli, jos kukaan ei niitä osta...

Postimies Pate yritti eräänä päivänä ahtaa postiluukusta suurta kirjekuorta, joka tietenkin oli liian iso. (Onnekseni, koska en halua ajatella miten lakkaraukat ois kolahtaneet pakkauksesta huolimatta lattialle...) Noh, kohta soi ovikello ja sain kotiutettua paketin :) Kupliskuoresta paljastui kauan odottamani OPIn I Snow You Love Me ja talvea ajatellen ostamani valkoinen tekstuuri, OPIn Liquid Sand - Solitaire. Näiden kahden lisäksi paketista paljastui myös Color Clubin Kaleidoscope -kokoelma kokonaisuudessaan. Toisin sanoen 5 värilakkaa, yksi shimmerpäällyslakka ja yksi tavallinen, kirkas top coat. Lakat kotiutuivat Englannista Facebookin välityksellä :) Harmi vain, ettei Color Clubin kynsilakoissa tai pahveissa lukenut nimiä. Oli pakko googletella, vaikka onneksi nimet löytyi nopeasti ja helposti.

Vasemmalla I Snow You Love Me ja
oikealla Solitaire
Solitaire vielä lähempää, jotta näätte myös nuo glitterhippuset :) 
 

Vasemmalta oikealle lukien Evolution, In Theory, Pearl-spective (shimmer top coat),
Endless, Abyss, Bright Night ja tuntemattomaksi jäävä top coat.

Lisäksi olen jo jonkin aikaa aikonut tehdä tilauksen Kosmetik4less -verkkokauppaan. Nyt ennen joulua sen viimein rohkenin tehdä, kun samalla tuli sieltä hankittua molemmille pikkusiskoille joululahja :) Toimitus oli loppujen lopuksi melko nopeaa ja muutenkin tilaus sujui ongelmitta. Tosin itsenäisyyspäivän ja postilakkouhan takia paketin saapuminen taisi hieman viivästyä... Tein tilauksen sunnuntai-iltana 1.12. ja 3.12. verkkokauppa ilmoitti heti aamusta sähköpostilla jättäneensä pakettini DHL:n hellään huomaan. Paketin matka kohti Suomea alkoi. Katsoin saamani seurantakoodin avulla paketin saapuneen Suomeen jo 5.12, mutta pakettikortti kolahti postiluukustani vasta keskiviikkona 11.12. Lisäksi siitä puuttui tavanomainen viimeinen paketin noutopäivä ja sen tilalla oli kommentti "Hae mahdollisimman pian, kiitos!". Jos en olisi halunnut pakettia saada heti kätösiini, niin olisin uhallanikin jättänyt sen vähintään muutamaksi päiväksi postiin lojumaan. Valitettavasti en malttanut odottaa, vaan kipaisin postiin heti samana iltana. Täytyy seuraavan kerran kokeilla tilata niin, ettei satu postilakkoa tai arkipyhää sotkemaan paketin saapumista ja katsoa saapuuko lähetys nopeammin kuin 1,5 viikossa. (Ihan kuin 1,5 viikkoa ois muka kamalan pitkä aika, kun ottaa huomioon tilauksen tulleen Saksasta?!)

Kosmetik4lessiltä tilasin itselleni kynsilakkojen lisäksi luomivärin, mattapuuterin ja käsirasvan. Ohi aiheen täytyy todeta, että Essencen luomiväri oli juuri sellainen, mitä olen jo kauan etsinyt arkikäyttöön! :) Kynsilakoista päätin antaa mahdollisuudet Essence -sarjan hiekkalakalle Hey Nude! ja pastellisen mintun sävyiselle That's What I Mint -lakalle. Essencet tulivat lähinnä kokeilumielessä mukaan tilaukseen ja jos niistä pidän, niin voin tilata toisteki. Niitä kun ei hinnalla ole pilattu! (Ihan kuin mitään noista kosmetiikkatuotteista olisi, kun vertaa Suomen hintoihin. Halvempaa tilata Saksasta ja maksaa postikuluja alk. 6,90€ kuin mennä Suomessa markettiin ja ostaa vastaavia tuotteita täältä. Tiedänpähän mistä jatkossa tilaan meikkini, tai ainakin osan niistä.) Lisäksi tilasin Essencen Quick Dry -pikakuivattajan, mutta se on vaalean keltaista kirkkaan sijaan :( Kiukku! Onneksi kiukkua helpotti tilatut China Glazet, joista kahta olen kolmesta haaveillut jo pitkään. Kolmas oli vain heräteostos, kun sattui tarjouksessa olemaan. Tilaamani CG:t olivat siis Fairy Dust, Ruby Pumps ja Shower Together. Voitte varmaan arvata, mitkä kaksi olivat ne kauan haaveilemani? (Ja näköjään olen asian aiemmissa postauksissa jo mennyt paljastamaan.)


Essence Hey Nude! ja That's What I Mint
CG:t vasemmalta oikealle: Shower Together, Fairy Dust ja Ruby Pumps 

Kattokaa miten upeasti se kimmeltää! (Tähän vapaavalintaisia
ihastuneita huokauksia)

Kivijalkakaupoissa onkin sitten tullut vierailtua melkoisesti viime aikoina. Milloin poikkean ohimennen ja milloin tarkoituksella. Mutta en valita, sillä olen tehnyt ihania löytöjä <3 Kuten jo aiemmin mainitsin Hola! -postauksessani, niin itsenäisyyspäivän aikaan Savonlinnassa käydessäni tein löytöjä: alennuksesta kaksi OPIa (I Saw...U Saw...We Saw...Warsaw... ja Can't Find My Czechbook) ja yhden Sally Hansen Lustre Shinen (Scarab). Näiden lisäksi olen ostanut Anttilasta plussatarjouksella ranskislakkojen äidiksi kutsutun ja hehkutetun Essie Sugar Daddyn, josta omakohtainen ensikokemus oli valtava pettymys. Siitä on myös maininta tuossa yllä linkitetyssä Hola! -postauksessa. Täysihintaisena olen ostanut ainoastaan IsaDoran Sugar Crush kokoelmaan kuuluvan Pool Crushin, jota olen haaveillut jo kauan. Viimeinkin ostin sen, kun pelkään että myynti lopetetaan, jos asian kanssa vielä olisin kauan jahkaillut. Näiden lisäksi olen tehnyt Depend -löytöjä pilkkahinnalla (mm. euron kappaleelta) ja kotiuttanut niitä useamman, harmi vaan että koska säilytän kaikkia omistamiani lakkoja samassa laatikossa en enää kykene sanomaan, mitkä ovat ne uudet :D Siksi niistä ei kuvia tule, mutta voin kertoa omistavani 17 Dependin kynsilakkaa ja vielä ennen kesää en omistanut niitä yhtään. Normaalihintaa en oo maksanut yhdestäkään, vaan kaikki on haalittu mitä erilaisimmista tarjouksista halvalla.

Vasemmalla I Can't Find My Czechbook ja
oikealla I Saw...U Saw...We Saw...Warsaw
Scarab (jostain syystä mulle tulee tästä nimestä mieleen Leijonakuningas ja
Simban äiti Sarabi :D )
IsaDora: Pool Crush (130)
Miulla on ollut harkinnassa ostaa uusi laatikko kynsilakoille. Ongelmana on se, että lakoille ois enemmän säilytystilaa ja oon päättänyt että kaikkien pitäisi ainakin toistaiseksi mahtua tuohon yhteen.... Näin ollen uusi laatikko on yhä kaupassa ja käyttämättömät ja käytetyt lakat sulassa sovussa samassa laatikossa. Swatch tikut voisin tietysti säilyttää eri nipuissa, jotta tietäisin mitkä lakoista on käyttämättömiä. Hmm, ehkä toteutankin sen kunhan uudet tikut kotiutuvat.... :D

Ja kuten joskus mainitsinkin, niin nyt omistan pikakuivattajaa ja en enää ymmärrä miten olen selvinnyt ilman! Maanantaina kotiutin elämäni kaksi ensimmäistä Seche Viteä Kicksin tarjouksesta, jossa olivat -50% kyseisen päivän ajan. Ja ei muuten kaduta, harmittaa vaan etten tullut hamstranneeksi useampaa :( Sechen lisäksi oon jokin aika sitten ostanut Yves Rocherin pikakuivattajan, joka on omasta mielestä äärimmäisen epäkäytännöllinen ja muutenkin huono. Mutta vertailua teen tuossa ensi vuoden puolella, tältä vuodelta kun loppuvat päivät ja olen lähdössä joulun viettoon vanhempieni luokse huomenna tai viimeistään sunnuntaina :) (Miks muuten istun tässä kirjottamassa äärimmäisen pitkää ja jaarittelevaa postausta, vaikka pitäs miettiä mitä seuraavan parin viikon aikana tuun tarviimaan? Valitettavasti en oo saanut opetettua mun vaatteita ja muita romppeita vielä pakkaamaan ite itteään :( Kaikki pitää tehä ite. Hmp!)


Huomatkaa miten paljon tuo Yves Rocherin pikakuivattaja on
jo vajunut, vaikka sitä on käytetty yhtä monesti ku Secheä eli
KERRAN!
Adeninalta tilailin marraskuun lopussa kynsihärpättimiä (ah, tää mun sanavarasto on tänään laadukasta! Härpättimiä?!). Tilasin 6kpl paketin siveltimiä, joita oonkin koristeluissa ajoittain kaivannut. Siveltimien oheen tilailin kaks tyhjää purkkia koristeille (oisin oikeasti tarvinnut vielä useamman, mutta luulin tarvitsevani vain yhden) eli tässä tapauksessa irtoglitterille, jotta niitä ois helpompi käyttää :) Note to self: jos luulet tarvitsevas jotain tietyn määrän, tilaa vähintään kaksinkertainen määrä ni ollaan lähempänä totuutta! Niiden lisäks tilasin muutamia siirtokuva-arkkeja, kun ne ei paljoa paina ja postarit olin maksamassa kuitenkin. Adeninalta oon tilaillut ennenkin ja plussaa annan nopeasta toimituksesta! Adenina oli laittanut tilaukseen mukaan pienen käsinkirjoitetun pakettikortin, jossa toivottelivat hyvää joulua. Miten noinkin pieni asia voi saada oikeesti hyvälle mielelle? :)




Sanna Tara Nail Art -verkkokauppa oli mulle täysin uusi tuttavuus, josta päätin lopulta uskaltautua tilaamaan. Oon monesti vieraillut niiden nettisivuilla, mutta tilaaminen on jäänyt, vaikka mainostavat postareiden olevan aina enimmillään vain 4,95€. Nyt kuitenkin päätin viimein kotiuttaa oman löllykän leimailuja varten! (Löllykkä aka löllöstamper aka XL-leimasin, rakkaalla lapsella on monta nimeä.) Löllykän lisäksi tilasin Konadin kaksipäisen leimasimen, harjoittelusormen ja nipun swatchtikkuja (mulla on jotain kökkötikkuja ja en muista mistä ne oon tilannut, joten tilasin ulkomailta uudet ja toivottavasti paremmat. Aion siis tikutta lakkani uudelleen ensi vuoden puolella ja nää Sanna Taralta tilatut saa toimia kökkötikkujen korvikkeena siihen saakka, että uudet saapuvat.) Yllätyin siitä, että miten halvat postarit Sanna Taralla on! Löllykkä oli suunnilleen saman hintainen kuin esim MiMaxilla, mutta postikuluissa oli valtava ero. Ja siis oikeesti valtava. Siinä missä MiMaxilla ois postareille jäänyt hintaa 4,28€, kotiutui sama löllykkä kaikkine kavereineen 1,90€ postareilla. Oon edelleen järkyttynyt!!!

Ja koska oon nyt ostanut aivan valtavasti kaikkia kynsijuttuja, niin tammikuu on ostokseton kuukausi! (IsaDoran Peel Offia ei lasketa eli jos sen jostain käsiini saan, ni kotiuttaminen on pakollista! :) )Pitäkööt muut tipattoman tammikuun, minä pidän, jos en nyt kynsilakatonta tai -koristeetonta, niin ainakin ostolakollisen kuukauden. Tosin mulla on valehtelematta maailman huonoin itsekuri, joten voi olla ettei tuu onnistumaan (ainakaan jos nään jotain kivaa alennuksessa.... Mun akilleen kantapää: alennukset!), mutta ainahan sitä voi kokeilla. Ja jos onnistun ni voin olla superylpeä itestäni. Jos taas epäonnistun, ni sit oon onnellinen saadessani antaa hyvän ja rakastavan kodin joillekin kynsihärpättimille ;) Nyt raivaan luuni tästä tietokoneelta ja siirryn pakkaamaan tai muuten oon huomenna pulassa, kun lähtö koittaa! (Psst, mistä tietää mitä kaikkea voi about tarvita kahden viikon aikana?)

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka jaksoi lukee tän loppuun. Jaksoko kukaan? :D

16. joulukuuta 2013

I Snow tää on Rubyn punaista rakkautta!

Erittäin luovasta otsikosta voi varmasti moni jo päätellä, että mitkä kynsilakat tällä kertaa on käytössä! Ostin siis hiljattain pitkään haaveilemani China Glazen Ruby Pumpsin ja OPIn I Snow You Love Me:n.

Eilen päädyin kokeeksi lakkaamaan yhden kynteni kokonaan Ruby Pumpsilla, kun se swatchattuna näytti niin upealle. Noh, ei jäänyt lakan levittäminen siihen yhteen kynteen vaan pian sitä oli neljä kerrosta jokaisella kynnellä. Ja se on lähes täydellinen! Ruby Pumpsia ei todellakaan turhaan kehuta. Pientä miinusta tosin peittävyydestä. Tätä on nyt tosiaan neljä kerrosta kynsillä ja etenkin valoa vasten katsottaessa kärjet kuultaa edelleen hieman läpi. Tiedänpähän seuraavalla kerralla, että alle kannattaa laittaa peittävä, punainen värilakka, jotta ei tarvitse kerrostaa aivan näin montaa kertaa. Mutta annetaan peittävyyskin anteeksi, koska lakka on muuten niin upea. (Ihmettelen vain lukeneeni, että joillakin Ruby Pumps peittää jo parilla kerroksella?! Ja tällä omat kynteni ovat vielä nysät.....) Ruby Pumps levittyy helposti ja tällä kertaa sohin sitä yllättävän vähän kynsinauhoille. Punainen kun ei sattuneesta syystä ole mitään mukavinta poistettavaa kynsinauhoilta... Väriltään lakka on joulunpunainen ja sisältää erittäin paljon, pienenpientä punaista glitteriä (microglitter kuulostaa tylsälle, joten nyt on pienenpientä :) ). Neljännellä kerroksella tosin lakka alkaa olla jo melko tummaa kynsillä, mutta edelleen se on jouluinen ja kimalluskin tuntuu näkyvän entistä selvemmin. Todennäköisesti kuvittelen vain, kun oon nyt niin lumoutunut tästä lakasta :D

Ensin en meinannut lakkauksia koristella, koska en halunnut peittää tuota upeaa lakkaa millään turhanpäiväisillä leimoilla tai decaleilla tai vastaavilla. Kynnet jäivätkin koristelematta siihen asti, kunnes tänään postisetä soitteli ovikelloa, koska paketti ei mahtunut postiluukusta sisään. Paketti sisälsi muun muassa OPIn I Snow You Love Me -lakan, jota halusin päästä kokeilemaan heti. Niimpä sitten tyrkkäsin yhdet upeat, kimaltelevat ympyräglitterit jokaisen kynnen tyveen. Kirkaspohjainen I Snow You Love Me sisältää ympyräglittereitä, jotka heijastavat valoa kaikissa mahdollisissa väreissä. Käytinkin lakkaa strassien korvikkeena :)

I Snow You Love Me ja se kimallus kaikissa mahdollisissa
sateenkaaren väreissä ja varmaan vähän muissakin!


Näistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan tuijottelukynnet. Kunpa muistais useammin, että yksinkertainenkin on kaunista! Ostin muuten tänään elämäni ensimmäiset Seche Viten pikakuivattavat päällyslakat, kun Kicksissä tarjouksessa olivat. (Tosin kalenteriin oli muistutus laitettu, että ne muistan tänään käydä kotiuttamassa). Totesin muutaman kokeilukerran jälkeen, etten pahemmin pidä Yves Rocherilta ostamastani pikakuivattajasta eli Sechelle on käyttöä. Lisäksi tässä nyt ihmettelen, että miten oon ennen tullut toimeen ilman pikakuivattajia? o.O Muistan vielä syksyllä sanoneeni joskus, että en pikakuivattajia hanki enkä tajua mitä niillä muka tekee, kun lakkaukset kuivaa muutenkin.... Noh, vaadittiin "muutama" liian hitaasta kuivumisesta johtunut pilalle mennyt lakkaus ja muutin mieleni pikakuivattajien suhteen :D Jästipää on jästipää ja muuksi ei muutu!

Käytetyt lakat:
*Lumene Natural Code - Base & Top Coat (1)
*China Glaze - Ruby Pumps
*OPI - I Snow You Love Me
*Seche Vite



14. joulukuuta 2013

Jouluhaaste


Katri oli blogissaan GlitterFrosting tehnyt jouluhaasteen, jonka päätin sitten itsekin blogiini väsäillä ajankuluksi :) Ketään en haasta, mutta tehkää halutessanne! Postauksessa käytetyt kuvat ovat kaikki itse ottamiani ja kaivelin niitä tietokoneen uumenista ihan teitä varten, uusimmatkin on otettu vuosi sitten :)




1. Parasta joulussa? 

Parasta joulussa on itse joulu ja kaikki siihen liittyvä <3 Rakastan joulua, joka on lempivuodenaikani. (Kyllä joulu lasketaan omaksi vuodenajakseen! On kevät, kesä, syksy, joulu ja talvi.) En osaa valita sitä yhtä ja ainoaa parasta asiaa.






2. Joulumusiikkisi?

Joulumusiikkina kaikenlainen jouluinen musiikki, mitä Spotifysta satun löytämään :) Joitakin joululevyjä, joista pidän ovat:
Suvi Teräsniska - Tulkoon joulu,
Tarja Turunen - Henkäys ikuisuudesta,
Il Divo - The Christmas Collection,
Pavarotti, Carreras & Domingo - Kolme tenoria joulutunnelmissa.
Eri esittäjiä - Raskasta joulua

Tämän vuoden uudet joululevylöytöni ovat Blake Shelton - Cheers, it's Christmas ja Colbie Caillat - Christmas In The Sand. Musiikkimaku on laidasta laitaan ja sen näkee myös joululevyissä :) Levyt eivät ole mitenkään järjestyksessä, ovatpahan vain listattuna epämääräisesti. Fiiliksen mukaan mennään.



3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?

Rakastan <3 Jouluelokuvissa on sitä jotain. Näissäkin kelpaa ihan kaikki. On niitä huonojakin jouluelokuvia, mutta jostain syystä ne silti pitää tuijjottaa, koska joulu.

Joulutarina ja The Holiday ovat ehdottomia lemppareitani ja ne olenkin nähnyt useamman kerran, niissä on vain sitä jotain! Muita hyviä (ja ei niin hyviä, mutta silti useamman kerran katsottuja) jouluelokuvia ovat *Elf,
*Lumiukko (Pakko "katsoa" joka vuosi, vaikka nykyisin elokuva kyllästyttääkin jo. Joskus jopa ostin divarista tämän dvd:nä, jotta haudoille lähteminen ei aiheuta hampaiden kiristelyä Lumiukon tullessa samaan aikaan),
*Mutta mitä tapahtui joulupukille 1-3 (Kaikessa huonoudessaan menee jo hyvän puolelle, jotenkin niin sympaattiset elokuvat kaikesta huolimatta ovat!),
*Saiturin joulu,
*The Crinch,
*Niko lentäjän poika (ah, se on ihana! <3).

Tänä vuonna olen ajatellut, että Niko Lentäjäveljekset 2 voisi olla sellainen uusi tuttavuus jouluelokuvana, joka pitää katsoa. Harmikseni en sitä silloin aikanaan elokuviin päässyt katsomaan ja sitten se vaan jäi :( Ensimmäisen osan kävin katsomassa ystäväni kanssa elokuvissa, jossa jostain syystä oli enemmän lapsikatsojia!?

4. Jouluherkkusi?

Joulutortut alkavat maistua jo lokakuussa, glögi marraskuusa :D Joulun ehdoton herkku on kuitenkin joulukinkku, etenkin vasta paistettu ja vielä lämmin sellainen! <3

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?

Joulukinkkua, kylmäsavulohta, italiansalaattia, porkkana- ja maksalaatikkoa, karjalanpaistia... Onhan noita :) Oi niitä aikoja, kun mummini teki kaikki jouluruoat itse. Laatikot tehtiin alusta asti, samoin kuin italiansalaatti <3 Niitä voi enää muistella vain lämmöllä ja nyt harmittaakin, ettei esimerkiksi missään ole ylöskirjoitettuna mummini käyttämiä laatikkoreseptejä. Olemme äitini kanssa parina viime vuotena nyt sitten kokeillut erilaisia ohjeita, kun mummi ei enää omia reseptejään muista... Onneksi edes italiansalaattiin tehtävän majoneesin ohjeen ehdin mummiltani saamaan!

Viime vuoden "joulukuuseni" Espoossa.





6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?

Joulukoristeet ovat tavallisesti alkaneet ilmaantua itsenäisyyspäivän aikaan pienenä määränä. Nykyisin esimerkiksi jouluisena pöytäliinana, käsi- ja keittiöpyyhkeinä. Siinä sitten joulukuun aikana vähän fiiliksen mukaan tulee koristeita laitettua. Koska en joulua omassa kodissani vietä, vaan lähden kotipaikkakunnalleni vanhempieni luokse, en hirveästi ole nähnyt vaivaa joulun laittamisessa omaan kotiini. Lähinnä pöytäliinan ja pyyhkeiden lisäksi jotain pientä jouluista, kuten jouluvalot lasimaljaan ja toiseen erilaisia joulupalloja. Sekä tuikkutalo, jonka olen saanut joskus lapsena <3







Kohdassa 6 mainitsemani tuikkutalo ja Pentikin poroja.
7. Joulu kotona vai jossain muualla?

Kotikotona eli vanhemmillani. Yksin en haluaisi Espoossa joulua viettää omassa kotonani, vaan matkustan omien vanhempieni luokse. Erään joulun vietin kyllä kummieni luona Turussa (olisinko ollut lukion ensimmäisellä luokalla silloin eli jouluna 2005), jonne minun piti matkustaa mummoni kanssa. Mummoni joutui kuitenkin lääkärin määräyksestä jäämään Savonlinnaan viettämään jouluaan minun vanhemmillani, joten matkustin yksin. Lomani vietin muuten serkkuni luona, mutta joulun pyhiksi menimme hänen vanhemmilleen. Mukava, vaikkakin hieman erilainen joulu sekin oli. Eli kyllä joulun tekee ihmiset, ei paikka.  

8. Itse tehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molemmat?

Molemmat. Itse en kovin taitava ole mitään tekemään, joten tyydyn ostamaan kaupasta. Kuitenkin esimerkiksi itse neulotut villasukat, pipot ja lapaset ovat aivan ihania saada! (Etenkin, kun en itse osaa neuloa ja olen villasukkien suurkuluttaja...)

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?

Asun kerrostaloyksiössä, jossa ei ole parveketta eli en. Sisällä jouluvalot ovat lasimaljassa tuomassa tunnelmaa ikkunalaudallani :)


10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?

Isommalla porukalla. Turussa viettämäni joulu taitaa olla ainoa joulu, jolloin ei ole ollut paikalla isompaa porukkaa. Ollessani pieni kokoonnuimme äidin puolen suvun kanssa isovanhemmilleni viettämään joulua. Nykyisin olemme viettäneet jo hyvin monta joulua meillä, jonne vuodesta riippuen saapuvat isovanhempani (äitini vanhemmat ovat tulleet joka vuosi, isänäitini taas silloin kun ei ole serkkkuni luona Joensuussa), äitini sisko perheineen (tulevat yleensä koko perhe, jos tulevat ollenkaan), äitini toinen sisko perheineen (ennen tulivat kaikki, nykyisin lähinnä tätini ja yksi kolmesta serkustani. He viettävät vaihtelevasti joulunsa Suomessa ja ulkomailla, joten Suomessa ollessaan tätini haluaa meille.). Meillä on siis joka joulu vietetty sukujoulua, kokoonpano vain vaihtelee :) Välillä joulun vietossa ovat myös äidinäitini veli ja sisko.

11. Onko sinulla joku joululahjatoive?

Tietysti! Ja monta toivetta onkin. Joululahjatoiveeni ovat sellaisia asioita, jotka syksyn aikana haluaisin ostaa itselleni. Jätän ne kuitenkin aina kauppaan ja laitan listalle, josta muodostuu yhdistetty syntymäpäivä- ja joululahjalista. Listalla on tänä vuonna kaksi muumimukia (Muutto seikkailu ja joulun sesonkimuki Kuusen alla), Diesel Loverdose -hajuvesi, Nora Roberts Tulen sylissä -kirja, Over knees -villasukat harmaana, The Bodyshopin Shea-kuivaöljy, keltaiset Hai kumisaappaat ja hierontalahjakortti. Joulun jälkeen yleensä sitten ostelen listaltani ne asiat, jotka edelleen uupuvat :)



12. Paras saamasi joululahja?

Ensimmäisenä tulee mieleeni entiseltä poikaystävältä saamani kaulakoru. Korun sain häneltä ensimmäisenä yhteisenä jouluna. Vaikka olemmekin eronneet ja en korua enää käytä, on sillä yhä tunnearvoa :) Mikään muu saamani joululahja ei ole jäänyt yhtä elävästi mieleeni.

13. Kamalin saamasi joululahja?

Äkkiseltään ei kyllä tuu mieleen yhtään mitään :) En siis ainakaan mitään niin kamalaa ole saanut, että olisin traumatisoitunut ja siten kyseinen lahja jäänyt mieleeni.

14. Kuvaile unelmien joulusi.

Paljon hyvää ruokaa, perhettä, ystäviä. Lautapelejä illalla yhdessä ruokapöydän ääressä. Joku hyvä kirja, jota voi joulun pyhien aikaan lukea. Ja lunta, mieluiten paljon. Ei se niin kovin kummoisia asioita vaadi :)

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?

Hmm... Äkkiseltään ei tuu mitään yksittäistä kappaletta mieleen, vaikka onhan niitäkin mistä en pidä. Jos sellainen kappale alkaa soimaan tyydyn vain skippaamaan sen Spotifyssa ja kuuntelen sen sijaan jotain parempaa, nimeä en välttämättä edes vilkaise :D

Ensimmäinen itsetekemäni ja koristelemani
piparkakkutalo vuosia sitten :D




16. Oletko jo tehnyt pikkujouluvalmisteluja tälle vuodelle? Millaisia?

Pikkujouluvalmisteluja? Öh... Lakkasin kynnet! Ne voi halutessaan vilkaista täältä. Jouluvalmisteluista askartelin joulukortteja sekä äidilleni että itselleni. Piparkakkutalon meinasin tehdä, mutta 16-vuotias serkkuni haluaa osallistua ensimmäisen kerran piparkakkutalon tekemiseen ja koristeluun, joten päätimme tehdä sen yhdessä jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna vanhempieni luona :) Itse olen tehnyt piparkakkutalon jo useampana vuonna ja siihen kuuluu sekä itse tehty piparkakkutaikina että itse piirretyt kaavat





17. Paras joulujuoma?

Alkoholiton glögi. Jouluaterialla lasillinen valkoviiniä ja sen kaverina ihan vettä, kivennäisvettä tai limpparia, riippuen siitä mitä mieli tekee.

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?

Ehdottomasti oikea! Viimeiset 23 vuotta perheeseemme joulukuusi on tullut äidin enon metsästä, josta iskä on sen aina käynyt kaatamassa itse. Nyt sieltä tosin alkavat loppua joulukuusiksi sopivat puut, joten voi olla että tämä vuosi on viimeinen kun sieltä sellaisen saamme :(


19. Käykö teillä joulupukki?

Ei enää nykyisin. Meillä kävi joulupukki kuitenkin hyvin monta vuotta, vasta viimeisinä vuosina pukki on jättänyt tulematta ja jättänyt vain lahjat. Olen sisaruksista vanhin ja äidin puolelta vanhin serkkuni on minua kolme kuukautta vanhempi, muut ovat meitä kolmesta kymmeneen vuotta nuorempia eli usko joulupukkiin on ollut heidän kohdallaan vahva paljon kauemmin kuin itsellä.

20. Paras joulumuistosi lapsuudesta?

Lapsuudessa mummolassa vietetyt sukujoulut ihan yleisesti :) Lisäksi se, että samanikäisen serkkuni kanssa leikimme salapoliiseja eräänä jouluaattona. Olimme nimittäin melko varmoja jo siitä, että joulupukkia ei ole olemassa ja päätimme todistaa sinä jouluna asian. Isäni lähti taas jonnekin (epäilyksiä herätti meissä se, että hän katosi AINA vähän ennen kuin joulupukki saapui ja tuli takaisin juuri ennen joulupukkia). Noh, paljastuihan se totuus, kun isäni jälleen lähti jonnekin (selvisi, että hän haki taloyhtiön alakerrasta valmiita lahjasäkkejä) ja lopullinen niitti tuomiolle oli se, kun joulupukki ajoi autolla parkkipaikallemme! Sinä vuonna pukkina oli ammattinäyttelijänä työskentelevä perhetuttumme, jonka tunnistin heti. Onnistuimme siis selvittämään joulupukin salaisuuden, mutta serkkuni kanssa vakuutimme kuitenkin pienemmille sisaruksillemme joulupukin olevan aito. Eihän niiden pienten vielä tarvinnut totuutta saada tietää :)

Perintökuusenkoriste
21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?

Jotain siltä väliltä. Joku mukava villapaita tai neulemekko ja paksut villasukat ovat pääasiallisin jouluasuni ollut varmaan viimeiset 15 joulua ja perinne jatkuu. Meikkiä en yleensä jouluna käytä, koska käymme joulusaunassa keskellä päivää. (Puulämmitteisessä, sähköttömässä rantasaunassa on sitä jotakin <3)

22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?

Porkkana, jos näistä pitää valita. Viime jouluna taisin maistaa ensimmäisen kerran bataattilaatikkoa ja sekin oli hyvää, vaikka vielä toistaiseksi onkin uusi tuttavuus.

23. Paras joulusuklaa?

Öhh... En nykyisin enää osaa valita. Lapsena ehdoton lemppari oli Budabest, mutta niitä en ole kyennyt syömään enää nykyisin ollenkaan. Vähintään 3 Budabest -laatikkoa joululahjaksi oli liikaa jopa minulle :D Kolme siksi, että saimme joka joulu pikkusiskojeni kanssa kaikki yhdet Budabest suklaarasiat, mutta kumpikaan siskoistani ei kyseisestä suklaasta pitänyt. Olin siis uhrautuva isosisko ja söin myös heidän suklaansa!




24. Joulutortut vai piparit?

Ehdottomasti joulutortut ja paaaaaaaaaaaljon luumuhilloa!









Loppuun vielä muutama kuva talvisesta Savonlinnasta:










13. joulukuuta 2013

Kuusia mettässä toteutus

Eihän se nyt taas mennyt niinkuin pienessä päässäni suunnittelin. Toisaalta, tiesin jo etukäteen ajatukseni olevan tuhoon tuomittu. Olin kyllä harjoitellut joulukuusien suhrausta paperille ja olevinaan säästinkin, kun viimeisellä löysin sen mallisen joulukuusen mikä mahtuu nätisti kynnelle ja on helppo tehdä. Noh, onnekseni sekin paperi on kadonnut ja mitään muistikuvaa ei ole, mille se kuusi ois voinut ehkä näyttää. Muistilappu varmaan lähti joulua pakoon Havajille...

Kaikesta huolimatta sain yhden hieman joulukuusta muistuttavan tuotoksen kynnelleni akryylimaalilla ja ohutkärkisellä siveltimellä. Sen jälkeen olinkin sitten valmis kaivamaan Adeninalta ostamani siirtokuvat esiin ja päätin päästä helpolla lopuissa kynsissä. Aluslakan päällä on kaksi kerrosta OPIn I Saw...U Saw...We Saw...Warsaw... -lakkaa, vaikka yksi olisi toisaalta riittänyt. Menin vain vähän tyrimään lakkauksen kanssa ni päädyin sitten tasottelemaan sitä toisella kerroksella. Ja eipähän ainakaan kuulla kärjet läpi! :D Kuusen yllä lentelee joulupukin karannut poro ja lumi on tuputettu Dependin lakalla (363), Kuvan ottojen jälkeen päätin, että pelkkä sinertävänsävynen glitter ei näytä lumelle ja tuputin hieman valkoista siihen joukkoon. Peukaloissa vilkuttelee lumiukko ja panda (lisäksi lisäsin muutamia tähtiä ikään kuin taivaalle loistamaan) ja lopuissa kynsissä onkin sitten 1-3 lumihiutaletta :) Ja kaikissa kerros päällyslakkaa ja kokeeksi ostettua Yves Rocherin pikakuivattajaa, siitä lisää jossain vaiheessa myöhemmin. Täytyy sanoa, että siirtokuvat sopii tähän lakkaukseen oikein mukavasti ja näillä kynsillä oon nyt viihtynyt. Olin tuossa eilen ja toissapäivänä yhdessä päiväkodissa sijaistamassa alle 3-vuotiaiden ryhmässä ja siellä lapset tuijotteli mun kynsiä ja jutteli niistä (osa toki jutteli myös mun peukalonkynsien hahmoille :) ). Muutama taapero oppi samalla uuden sanan, joka oli panda! Kynnet voi siis toimia myös opetusvälineenä, kun opetetaan lapsille uusia sanoja. Eipähän oo ennen käynyt lähelläkään mun mieltä tuommonen ajatus, mutta mikäs siinä :D Lisäksi kynsien avulla saatiin yksi about vuoden ikäinen taapero istumaan puolisen tuntia hiljaa ja nätisti paikallaan joulukirkossa :)


Ja loppuavautumisena voin manata mun käsien jatkuvaa tärinää. Tää on joku perinnöllinen juttu (valitettavasti) ja sitä on esiintynyt joka sukupolvessa vähintään kahdella ainakin viidessä sukupolvessa. Itsehän olen tietenkin yksi niistä, joka tän on perinyt. Mahdollisesti tärinää esiintyy vielä useammassa sukupolvessa, mutta ei vaan enää voi tietää, kun ei ole enää ketään keneltä kysellä. Mummoni muistaa, että hänen äidillään ja mummollaan on tärissyt kädet myös. Kukaan ei tiiä mistä johtuu, mutta ei asia lääkäreitä kiinnosta ja siten ei pahemmin olla tutkittu syitä (keneltäkään suvusta). Mut tää jatkuva tärinä, joka pahimmillaan kovenee sellaiseksi, että kynäkin lentää kädestä (ja lentää muuten pitkälle!), on melko häiritsevää ajoittain. Kynsiä koristellessa ajoittain turhautuminen on maksimaalista, mutta vielä enemmän turhauttaa poistaa levinneitä lakkauksia kynsinauhoilta. Vaikka miten huolellinen olisin, niin aina onnistun tutisevilla käsilläni saamaan lakkaa myös kynsinauhoille. Jos en joka sormessa, niin ainakin muutamassa. Se mua ei sinänsä haittaa, että lakka leviää kynsinauhoille, mutta mua häiritsee puhdistaminen: yrittää miten huolellisesti vain poistaa lakkoja kynsinauhoilta, niin välillä tuppaa lähtemään puolet lakkauksesta mukana, kun käsi vähän horjahtaa. Tai vaihtoehtoisesti ei osu edes siihen kohtaan, mistä pitäisi ylimääräisiä lakkoja poistella. Argh!

Täytyy kyllä sanoa, että kuvat ei taas tee oikeutta lakkaukselle. Kynnet olivat hyvin haastava kuvattava, jälleen kerran. Lakka on kynsillä kuitenkin paaaaaaaljon tummempi sininen, kuvissa valo vääristää. OPI on todella tumman sinistä, tietyssä valossa lähes mustaa. Jotain ehkä kertoo se, että lakkauksissa joulukuusi ja panda eivät erotu läheskään noin selvästi, vaan rajat hieman häivyttyvät taustaansa. (Voiko noin ees sanoa?) 

Käytetyt lakat:
*Lumene Natural Code - Base & Top Coat
*OPI - I Saw... U Saw... We Saw... Warsaw...
*Depend - 363
*Yves Rocher pikakuivattaja



Ja lopuksi ylivaloitettu kynsi, jotta
pandastakin näkyisi mustat kohdat :)

Elämäni ensimmäinen ulkomaille tehty tilaus sisälsi paljon kaikenlaista. Kosmetik4less -verkkokauppaan olen meinannut jo pitkään tehdä tilausta, mutta Paypal tunnusten puuttuessa se on aina jäänyt. Nyt jokin aika takaperin sitten viimein ryhdistäydyin ja loin tunnukset. Paketista noin puolet oli pikkusiskojen joululahjoja ja noin puolet tuli minulle itselle :) Minulle jäävistä tuotteista tulee postausta jossain vaiheessa, kun teen erillisen ostospostauksen. Muun muassa kotiutin viimeinkin China Glazen Ruby Pumpsin ja Fairy Dustin <3

10. joulukuuta 2013

Kuusia mettässä

Ideoita oli aluksi pyöreät nolla (miks muuten se on PYÖREÄ nolla, kun nollahan on soikea? O-kirjan on pyöreä. Tyhmää!). Ideapankin ollessa tyhjä on hyvä sukeltaa Pinterestin ihmeelliseen maailmaan ja sinne eksyin myös tällä kertaa. Koska asun yksin, en jaksa koskaan kirjautua ulos mm. Pinterestistä. Näin ollen mulle aukeaa heti etusivu, jossa näkyy noita mun "pinnaamia" joko kuvia tai käyttäjiä. Etusivulla pönötti muun muassa kuva joulukuusesta, joka majaili eräässä joulukortissa. Tästä tuli heti mieleeni, että näin jokin aika sitten kivat kynnet tai oikeastaan kahdetkin samantyyliset. Noh, ei kun etsimään (jälkiviisaana olisin voinut katsoa olinko tallentanut ne ylös, ois ollut ehkä  nopeampaa kuin tuo mun tekemä hakuammunta?). Kynnet kuitenkin löytyi yllättävän vaivattomasti.

Ensimmäisenä inspiraatiokuvana olivat nämä kuusikynnet ja toisena nämä. Lisäksi löysin samaisesta aarreaitasta kuvan, joka todennäköisemmin vastaa minun toteutukseni lopputulosta. Ne voitte vilkaista täältä. Oma toteutus tuppaa usein olemaan huomattavasti tökerömpi kuin inspiraatiokuvissani tai ajatuksissani pörräävät kynnet. 

Eilen illalla jaksoin lakata peräti aluslakka kerrokset ja kaksi kerrosta värilakkaa, jota olisi yksikin riittänyt mutta kun sössin lakatessani. Nyt sitten kokeilemaan miten tuo koristelu luonnistuu! :D Voi olla, että ajatus on jälleen lennokkaampi kuin mihin miun taiteellisella lahjakkuudella ja näppäryydellä kyetään. Pitänee alkaa jo valmiiksi miettiä vaihtoehtoista lakkausta, mikäli kuuset epäonnistuvat. Toivon kuitenkin parasta, sillä opettelin joulukuusien piirtämistä joulukortteihin ja niissä ne viimein näyttävät jo kuusilta! Miten vaikeaa voikaan olla tehdä noin yksinkertainen asia kuin kuusi? o.O

EDIT: Ei tullu mettää kynsille, yksi joulukuusi sai riittää :D Yritän illalla saada postauksen korvikekynsistä jo, nyt en ehdi. Omppu kutsuu kohta palauttamaan viimesiä lainassa olleita koulukirjoja ja siitä luonnollinen siirtymä on jouluostoksille ystävän kanssa! Vaikka eipä noita lahjoja enää ole, mitä ostaa pitäis :D

9. joulukuuta 2013

Hola!


Olipas virkistävä pitkä viikonloppu! Olin vanhempieni luona lumisessa Savonlinnassa. Nyt sitten jälleen kotona etelässä ja lunta ei voi sanoa maassa olevan... Lisäksi täällä on paljon kylmempi, vaikka mittarin mukaan pakkasta on vähemmän kuin Savonlinnassa. Hrrr. Viikonloppu sisälsi paljon sosialisoitumista: serkkuni lakkiaiset olivat torstaina, joten tuli nähtyä sukulaisiakin pitkästä aikaa. Sen lisäksi näin tietysti ihania ystäviäni <3 Lauantai-ilta menikin istuessa Häppärissä eli paikallisessa pubissa tai mikä ikinä onkaan. Ennen vanhaan se oli meille vähän kuin olohuone, sillä kavereiden kanssa vietettiin siellä abivuonna ja parina sen jälkeisenä vuotena hyyyyyvin paljon aikaa. Usein pelailtiin korttia ja erilaisia lautapelejä, joskus toki myös istuttiin iltaa tuoppien ääressä. Silloin tietysti plussaa olivat ne ruoat, joita siihen aikaan sieltä vielä sai. Haikeana muistelen Häppärin salaatteja ja patonkeja, sillä omistajan vaihtuessa ehkä muutama vuosi sitten uudistettiin myös ruokalista. Onneksi nykyisellä listalla on super isot ja halvat ranskalaiset, joista riittää hyvin naposteltavaksi kahdelle! ;) 

Koneella en siis viikonloppuna paljon aikaani viettänyt, lähinnä pikaselasin facebookin ja jossain välissä luin muutaman blogin tekstit. Muutama päivä poissa blogimaailmasta ja heti yli 100 lukematonta postausta! :D Tiedänpähän mitä teen tänään ja huomenna. Plus tietenkin oman blogini totaalinen hiljaisuus. Mutta joskus on hyvä irrottautua tästä koneen kapistuksesta ja tavata ihmisiä ihan kasvokkain! En nimittäin ollut Savonlinnassa käynyt kesän jälkeen kuin kerran syksyllä rapujuhlissa ja silloin en ystäviä ehtinyt tapaamaan. Olin siis nähnyt ystäviäni edellisen kerran heinäkuussa, kun olin kesälomalla Savonlinnassa. Onneksi pian on joulu ja kaikki vanhat ystävät kokoontuvat vanhemmilleen, joten näen sellaisiakin ystäviä, joita tänä viikonloppuna en nähnyt. 

Mutta hyvän kynsibloggaajan merkkihän on se, että tekee kynsiä mutta ei ota niistä kuvia? Tässä on nyt jo peräti kahdet kynnet tullut tehtyä, mutta niitä ette pääse näkemään :( Keskiviikkona tein kynsiäni samalla, kun istuimme kavereiden kanssa iltaa. Onneksi kynsienlakkaus sopii tyttöjeniltaan! Itseasiassa tytöt päätyivätkin tutkimaan lakkalaatikkoani ja kaksi heistä lakkasi löytämillään lakoilla kyntensä. Kyselivät myös, että voisinko joskus laittaa myös heidän kyntensä ja tästä on kyllä ollut jo joskus aiemminkin puhetta. Ideaa en täysin tyrmännyt, vaikka en ole tottunut lakkaamaan muiden kynsiä :) Ainahan sitä voi yrittää. Itselleni tein koruihini sopivat kynnet, sillä seuraavana iltana olivat ne serkkuni lakkiaiset. Tein turkoosin sävyisen ranskalaisen manikyyrin, josta sainkin juhlissa kehuja. Harmi vain, että kuvaa ei tullut otettua kun illalla unohdin ja seuraavana aamuna tuli kiire (ja kamera jäi Espooseen, mihis sitä lakkiaisissa olisinkaan tarvinnut?), sillä Vantaalla asustelevat serkkuni myöhästyivät junasta. Tätini istui miehensä kanssa junassa, josta kaksi serkkuani myöhästyivät. Täti sitten aamupäivällä soitti ja pyyti minua tapaamaan Kampissa serkkuni, jotta voisin ostaa heille bussiliput ja evästä sekä ohjata oikeaan bussiin ja neuvoa missä ja miten bussin vaihto tapahtuu. Kiireestä huolimatta loppu hyvin, kaikki hyvin ja saimme myös junasta myöhästyneet serkkuni paikalle juhliin :) Kynsien sijaan saatte siis tyytyä valokuvaan koruistani. Nämä kyseiset korut sain äidiltäni aikaaan ylioppilas lahjaksi ja rakastan niitä edelleen. Korut ovat teetätetty minun oman suunnitelmani pohjalta ja ne ovat siten juuri sellaiset kuin halusin. 

Korvakorut ja hieman lenkillä oleva kaulakoru.

Korvikset ja rannekoru.

Koko setti, "hieman" valoja ja varjoja käsiteltynä :D
Lisäksi Savonlinnassa vierailin Citymarketissa ja Sokoksella, joista mukaani (yllättäen?) tarttui mukaani kynsilakkoja. Cittarista ostin tarjouksesta viidellä eurolla Sally Hansenin Lustre Shinen Scarab:in (007).  Sokkarilta löysin alekorin, jossa oli muutamia OPIn lakkoja puoleen hintaaan, jolloin yhdelle pullolle jäi hintaa huimat 8,8€. Kotiutin sävyt Can't Find My Czechbook ja I Saw...U Saw...We Saw...Warsaw. Ovat muuten ensimmäiset OPI:t, jotka omistan :) Lisäksi maailmalta minulle on kotiutumassa kaksi muuta OPIa, joista etenkin I Snow You Love Me on sellainen, jota jo kovasti odotan. Kotiuttamani kolme kynsilakkaa olivat muutaman päivän etuajassa oleva syntymäpäivälahja itselleni, sillä täytän tänään vuosia :) Voisinkin itseasiassa lähipäivinä kuvailla viime aikaiset ostokseni ja tehdä niistä oman postauksen. On nimittäin viime aikoina tullut ostettua melko paljon kaikenlaista.

Juhliin tekemäni ranskalainen manikyyri kesti kynsilläni peräti muutaman päivän ja perjantai-iltana se alkoi kuoritua isoina laattoina :( Lakkauksessa käytin koko kynnellä Essien Sugar Daddya ensimmäisen kerran, sillä ostin senkin vähän aika sitten juuri ranskiksia ajatellen. Pettymys oli kuitenkin melko suuri ja toivon todella, että oli vaan joku huono kynsipäivä eikä Sugar Daddy seuraavalla kerralla kuoriudu pois. 
Onko teille muille käynyt näin? 

Onneksi olin lauantaina ostoksilla ja tein OPI ja Sally Hansen löytöni, joten sain lakattua kynteni uudelleen niillä :) Lakkasin koko kynnelle ensin kaksi vai kolme kerrosta Can't Find My Czechbookia, joka olikin aivan ihan vaaleansininen creme, josta tulee mieleen pilvetön kesätaivas. Kynnen tyveen tuputtelin hieman Sally Hansenin Scarab:ia, joka taas on tuollainen ihanan metallinen (sisältää hopeaa) kimalteleva ihanuus. Sen väriä en pahemmin lähde analysoimaan, sillä oon siinä tavattoman huono, mutta sanonpa nyt että tuollainen sinivihreä ihanuus se on! 

OPI I Saw...U Saw...We Saw...Warsaw, OPI Can't Find My Czechbook ja
Sally Hansen Lustre Shine Scarab (007).
Nyt on myös lyhentyneet kynnet, sillä vasemman käden keskisormesta napsahti kynsi poikki kun olin laittamassa viikonloppuna kenkää jalkaani. Sanoisinko, että hieman taas ketutti! Taitaa olla kovin kuivat kynnet, ainakin se irronnut kynsi näytti sille :( Mutta nyt on poistettuna edelliset, kärjistä nopeasti kuluneet, lakkaukset ja suuntaan kaivelemaan lakkalaatikkoani ja lakkaan kynteni. Tällä kertaa jopa aion ottaa tuotoksesta valokuvia ja julkaista ne teillekin! Katotaan vielä, että onnistuuko tuo suunnittelemani lakkaus vai saatteko nähdä jotakin ihan muuta kun mitä nyt ajattelen. Tiedän nimittäin jo nyt, että taidot tuskin riittävät toteuttamaan tuota suunnittelemaani lakkausta.... Mutta yrittänyttä ei laiteta, eihän?